sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Budapest ja joululomaTJ 2

Vaikka jouluun on vielä 8 päivää, niin täällä Hollannissa lasketaan jo tunteja suomeen paluuseen, joka siis tapahtuu 19.12! Kotiin paluuta ja joulua odotetaan kovasti.

Joulun odotukseen tietysti kuuluu lahjojen hankinta ja tänä vuonna lahjoihin yritettiin panostaa oikein urakalla joten päätettiin lähteä lahjojenhakureissulle Unkarin Budapestiin. Lento lähti puolen päivän tienoilla Einhdovenista ja Ryanairilla pääsimme kätevästi perille. Matkaseura oli mukavan kansainvälinen, sillä meitä oli 3 suomalaisen lisäksi 3 italialaista ja 2 saksalaista. 


Ensimmäisenä päivä sujui lähinnä kaupunkiin tutustumisena, eikä tehty oikeastaan muuta kuin käveltiin kaupungilla ja käytiin syömässä. Toisena päivänä lähdettiin sitten turisti-intoa täynnä katselemaan nähtävyyksiä. Luulimme menevämme Buda-linnalle, mutta päädyimmekin jonkin II-maailmansodan aikaselle linnotukselle. Noh, näkymät oli ihan jees, joten ei valitettu vaikka oli aika kylmä. Näköalamestan jälkeen mentiin shoppailukadulle syömään lounasta ja etsimään kadoksissa olevia joululahjoja. Paikallisen shoppailukadun päässä oli Budapestin joulumarkkinat, jotka olivat kyllä aika vaikuttavat. Fiilistelimme joulutunnelmaa ja joimme Gühweiniä. 

ruoka oli hyvää + halpaa
ja laskut oli suuria
Viimeisenä päivänä päätimme, että nyt on joululahjoja pakko löytyä ja lähdimme innokkaina kohti kuuluisaa Budapestin kauppahallia. Kauppahallin ja sitä seuranneen shoppailun jälkeen kävimme tsekkaamassa Mika Waltarin suosiman cafe New Yorkin ja suuntasimme lounaalle. Illalla menimme erääseen ravintolaan, joka näytti ulkoa päin vähintäänkin mielenkiintoiselle, mutta oli kovasti paikallisten suosiossa. Ruoka oli aivan erinomaista. Illallisen jälkeen päätimme mennä ottamaan yhdet drinkit hotellin lähellä olevaan kulmabaariin, joka oli kuitenkin aika täynnä joten päätimme vaihtaa paikkaa. Nokia maps tarjosi muutaman lähellä olevan paikan joista päädyimme lopulta englantilaistyyliseen Tom's pubiin. Sisällä meitä odotti Unkarilainen karaokepaikka, joka oli täynnä paikallisia kari tapioita. Paikka osoittautui aivan huikeaksi!! Seuraavana aamuna matka suuntautuikin takaisin Eindhoveniin.

Kaupunkina Budapest oli erittäin positiivinen yllätys. Hienoja vanhoja rakennuksia ja suurkaupungin ilmapiiri. Lisäksi paikallinen ruoka oli todella hyvää. 


t.Ville











Tässä kuva Eindhovenin joulusta, torille on pystytetty näyttävä luistinrata


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti